Sateenkaariperhonen

Sateenkaariperhonen

lauantai 15. huhtikuuta 2017

In Mainz

Tästä se alkaa, shampanjaa design-lasista ja kirjeenkirjoitusta lentokoneessa / Here it begins, champagne in a design glass and writing a letter on the plane 
Flammkuchen
Frankfurtin lentoasemalla / Frankfurt airport
 
Neljä viikkoa sitten matkustimme puolisoni kanssa Saksaan ystäviemme luokse neljäksi yöksi. Sattumalta osui työt niin, että saatoin lähteä töiden jälkeen iltalennolla torstaina ja palata maanantain ja tiistain välisenä yönä niin että ehdin tiistaiaamuna taas töihin. Varasimme matkan vasta noin kuukausi ennen lentoja, ja edestakaiset lennot Finnairilla kahdelle maksoivat alle neljäsataa, ihan ok. :) Lensimme Frankfurtiin, josta hyppäsimme Mainziin menevään paikallisjunaan. Se ensimmäinen ilta meni kuulumisten vaihtamiseen ja majapaikassamme oleiluun. Seuraavat kaksi päivää (perjantain ja lauantain) turistoimme Mainzissa, joka on todella kaunis pienehkö yliopistokaupunki. Tai on se varmaan joku Turun kokoinen mutta tuntui jotenkin kompaktilta ja kävellen pääse kätevästi kaikkialle.

Four weeks ago my fiancé and I traveled to Germany to visit our friends for four nights. My timetable happened to allow such a longer visit, so I could leave straight from work on Thursday and return on Tuesday morning. We booked the flights about a month in advance, and return tickets with Finnair cost less than 400€, which is quite reasonable. :) We flew to Frankfurt, and hopped on a commuter train to Mainz. That first night was spent talking and catching up with our friends. The next two days (Friday and Saturday) we toured Mainz, which is a cute small(ish) university town. I think Mainz is about the size of Turku but somehow it feels more compact and you can get everywhere by foot.



Kaunis kirkko / A beautiful church
Hassuttelua karnevaalikaupassa / Fooling around in a carnival store







Mainzissa shoppailimme paljon, ostin paljon arkastelutarvikkeita, lankaa, suklaata, teetä ja kortteja. Niin, ja äidille pitää aina tuoda magneetti. Kävimmepä parissa hääpukuliikkeessäkin, mutta mitään sopivaa ei tarttunut mukaan. Ruoka ja juoma ovat Saksassa ihanan edullisia, ja ulkona syömiseen oli tarjolla paljon paikkoja. Myös mukavia kahviloita tuntui olevan paljon.

In Mainz we did a lot of shopping, I bought a lot of craft supplies, yarn, tea, and cards. Oh yes, and mom always has to have a magnet from travels. We did visit a few bridal stores as well but didn’t find anything suitable. Food and drinks are cheaper in Germany than in Finland, and there were a lot of options for eating at a restaurant. There were a lot of nice cafes, too!
 

Hassu antiikki- ja kirjakauppa / A funny antique and book store
Kauppa sisältä / The store from inside
Lähikahvila / The nearby cafe
Kukkaloistoa / Spring flowers
Sunnuntain aloitimme kulkemalla bussilla jonnekin kaupungin laitamille, viinipeltojen keskelle. Päädyimme teollisuusalueelle pakohuonepeliin, ja valitettavasti emme onnistuneet pääsemään ulos. Pakohuone oli todella taitavasti toteutettu ja oikeasti vaikea. Sen verran on jo niistä kokemusta, että sanoisin että tuo huone oli haastava, niin paljon tehtävää 60 minuuttiin! Etenemistämme hidasti varmaan sekin, että kommunikoimme keskenämme suomeksi, eikä pelin etenemistä kameroiden kautta tarkkaileva henkilö pystynyt seuraamaan järkeilyämme että olisi osannut tarjota vihjeitä. Silti oli hauska kokemus, ja sai taas kipinän syttymään että näihin peleihin pitää osallistua enemmän!

Viiniä löytyi myös kaupungilta / Vines growing in the city
We started our Sunday by taking the bus to the outskirts of the city, in the middle of vine fields. We navigated to an industrial area where we took part in an escape room game. Unfortunately we didn’t manage to get outside this time. The escape room was very skillfully executed and truly difficult. I’ve been to quite many games and I have to say that this was really challenging, so much to do and only 60 minutes time! Our progress was probably slowed down because the person watching our game couldn’t understand our reasoning in Finnish, so she couldn’t offer us the help we would have needed. All in all it was a fun experience, and relighted the spark to escape room games!

Viinitarhoja / The vine plantations


Mainzin laitamilta ostimme pieneltä juna-asemalta automaatista neljän hengen Schönes Wochenende –junalipun, jolla sai matkustaa hitaammilla junilla rajattomasti sen päivän aikana. Ensin menimme väärälle puolelle raiteita, ja sitten tulkitsimme aikataulua väärin mutta loppujen lopuksi saimme järkeä aikatauluihin (hakut ristissä tarkoittaa tietenkin että se juna kulkee vain arkipäivisin!) netin avustuksella ja odottelimme junaa Mannheimiin. Junissa ei ollut paljon väkeä, ja oli mukava katsella ohi vilahtavia maisemia, neuloa ja ihmetellä hassuja paikannimiä (Worms, Osterburken).


From the vine field area we found a small train station and bought a Schönes Wochenende –ticket with which four people could travel with the commuter trains unlimited during that day. At first we were on the wrong side of the tracks and had some difficulties deciphering the timetables. Finally we found out when and on which side of the track we were supposed to be (naturally the pickaxes mean office days only!) and waited for the train to Mannheim. There wasn’t a lot of people on the trains, and it was nice watching the scenery whizz by, knit, and laugh at funny place names (Worms, Osterburken).
 

Heidelberg



Heidelberg


Mannheimista jatkoimme suoraan Heidelbergiin, jonka päärautatieasemalta vaihdoimme vielä yhteen junaan, joka vei meidät pari asemaa eteenpäin vanhaan kaupunkiin. Niin kuinka kauniilta se vanha kaupunki näyttikään, kuin suoraan satukirjasta! Kiipesimme sammaleista läpikulkukäytävää kukkulalla menevälle tielle ja sieltä näkyi Heidelbergin vanha kaupunki kokonaan. Kaunista ja leppoisaa! Illalla palasimme Mainziin taas Mannheimin kautta. Oli kyllä edullinen reissu, kaikki nämä junamatkat vain noin 50€ neljältä!

From Mannheim we continued straight to Heidelberg, and from the main train station took yet another train to the old town a few stations onward. The old town was breathtakingly beautiful, like straight out of a fairy tale! We ascended trough a mossy passageway to a road up on the hill overviewing the old town of Heidelberg. It was both beautiful and pleasant to walk around. In the evening we returned to Mainz via Mannheim. It was a really cheap trip, all these train rides for four people only about 50€!


Heidelbergin linna / The castle of Heidelberg
Käytävä ylös / The pssageway up
Suloinen kahvila Heidelbergissa / A cute cafe in Heidelberg
In Mainz
 
Keväiseen joenvarsikaupunki Mainziin tykästyy kyllä helposti, ja ympäriltäkin löytyy paljon kiinnostavaa ja kaunista tutstuttavaa. Suunnitelmissa olisikin palata Mainziin kesäkuussa, jos vain aikataulut antavat myöten! Junilla oli helppoa matkustaa, ja suunnittelimmekin jo usean päivän junailulippua kesäkuun reissua ajatellen niin näkee muitakin paikkoja.

Paikallinen supermarketti / A local supermarket
You can easily become attracted to Mainz by the river in spring, and all the surrounding places are interesting and beautiful. Now our plan is to return to Mainz in June, if only the timetables permit! The trains were easy to travel with, and we are planning a several day ticket for the June trip to see other places as well.




In Mainz

Sinistä taianomaista valoa hehkuvat ikkunat kirkossa / The windows that give a magical blue light to the church

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Juhlien suunnittelua / Party planning

Kerrankin enemmän kuvia kuin tekstiä, kuvat puhukoot puolestaan, paljastanevat jotain minun ensi kesästäni!

For once, there's more pictures than text. Let the pictures speak for themselves and reveal something about my summer!









Ja vihjaus siitä, mihin olen päätynyt...

And a sneak peek of what I've decided...




perjantai 31. maaliskuuta 2017

Yllätyspostia ja huonekasveja

Jo viime viikolla sain mukavaa postia salaiselta neuleystävältäni, mutta en millään ehtinyt saada sitä blogiin asti ennen kuin nyt. Viikonloppuihin tuntuu kasautuvan kaikki hommat mitä ei kerkiä viikolla tekemään. Kiitoksia kivasta yllätyksestä! Askartelulehti on täynnä hauskoja ideoita, eikä yhtään haittaa vaikka on viime vuoden, ajankohtainen silti! :)

Last week I received mail from my secret knitting pal, but I didn't have the energy to post about it until now. All the smaal things left undone during the work week are left to do on the weekend. Thank you for the pleasant surprise! The craft magazine is full of fun ideas, and it doesn't bother one bit that it is last year's magazine. :)



Kevät on täällä, ja lumetkin ovat melkein sulaneet, vaikka hiihtolatujakin tästä kunnasta vielä löytyy. Olen kylvänyt jo joitain siemeniä ikkunan alle kasvamaan, tomaatit jo itävätkin. Kaheli joulukaktus on taas intoutunut kukkimaan, vastahan se kukki (kuten kuuluukin) joulukuussa. Ehkä se vaan tykkää olla vanhassa voikirnussa. :D

the spring is here, and the snow is nearly gone, even though there are still some ski tracks in this municipality. I've sowed some seeds by the windod, and the tomatoes are already sprouting. The crazy Christmas Cactus is flowering again, even though it created flowers in December, like it is supposed to. Maybe it just enjoys its life in the old butter churn. :D

Joulukaktus voikirnussaan / The Christmas Cactus in its own butter churn


Kuvasin samalla mangopuun ja avokadon, joista jälkimmäinen on taas hujahtanut pitkän matkan ylöspäin vaikka kuinka yritän saada sitä haarautumaan leikkaamalla sitä.

I took pictures of the mango tree and the avocado tree, the latter having recently grown many inches upwards, even though I try to get it to fork by cutting it.

Mangopuu / The mango tree

Avokadopuu / The avocado tree

Uusi orkideakin jaksaa edelleen kukkia, vaikka siitä on jo pari kuukautta kun sen ostin!

The new orchid is still blooming even though I bought it like two months ago!


Tässä vielä lähempää näitä istutuksiani. Pienet vihreät kasvit ovat omenapuun taimia oman pihan omenoista. 

Here's a closer look on my indoor garden now. The small sprouts are tiny apple trees from the apples in our garden.



Olimme Saksassa reilu viikko sitten, ja siellä oli jo ihan kevät! Ehkä päivitän siitä reissusta myöhemmin blogiinkin, tai ainakin pitää hehkuttaa siellä tehtyjä lankahankintoja (lanka joka alkaa tuplaveellä...). Nyt toistaiseksi sieltä vain kuva kauniisti kukkivasta mimosasta.

A bit over a week ago we were in Germany, and it was already spring there! Maybe I'll post something about that trip later, or at least I need to blog about some yarn I found there (a brand that starts with the letter w...). For now I'll just put a picture of a lovely blooming mimosas.


torstai 16. maaliskuuta 2017

Käsitöitäkin / Handicrafts

Alun perin aloitin blogin pitämisen käsitöistä; lähinnä kirjasin valmiita projekteja vähän niinkuin muistikirjaan. Nyt huomaan, että tässä blogissa ei juurikaan esitellä käsityöprojekteja. Ehkä syynä on se, että valmistuttuani minusta on tullut tylsä työtätekevä ihminen, joka ei ehdi neuloa. Nyt vasta työssäkäyvänä huomaan kuinka paljon saikaan aikaan opiskelijana. Kuinka paljon enemmän aikaa olikaan! Luennoillakin ehti hyvin neuloa. Ehkä syynä on myös se, että vaikka neuleitakin on tullut silloin tällöin tehtyä, intoa niiden kuvaamiseen ja niistä kirjoittamiseen ei ole ollut.


Viime viikonloppu oli mielettömän keväinen ja kaunis auringonpaisteineen. Siispä kiskaisin uudet, waving lace -sukkani jalkaan, niiden päälle haisaappaat ja pihalle kuvailemaan. Tässä tulos.


Originally I created a blog to document my handidraft projects; I mostly kept track of finishes knitting projects. Now I realized that this blog hardly presents handicraft projects. Maybe the reason is that after I graduated, I haven't had that much time for handicrafts: I've become a boring working person with absolutely no time! Now I have noticed that during my studies there was actually a lot of time when compared to having a full-time job. I also knitted during many lectures. Another reason might be that even though I've slowly but surely been knitting, I haven't had the enthusiasm to blog about the projects. Last weekend the sun was shining and theer was definitely spring in the air. So I put on my new waving lace -socks, on top of them my rubber boots, and had a Private photo shoot. Here's the result!











Kuvauspaikkana toimi tällä kertaa yksi piharakennuksista. Satuin siinä kameran kanssa räpsimään sieltäkin muutaman kuvan. Pikkutalo siis kaipaa sellaista kunnonkohotusta ettei siihen varmasti ole tämän eliniän aikana varaa, ja toistaiseksi tila toimii valitettavasti vain lahoavana varastona.

The location for this photo shoot is one of the buildings in the yard. I took a few photos inside as well. This small house needs a facelift beyond our economic capasity, probably I wouldn't have the money during this lifetime. So for now this space is unfortunately just a rotting storage.







tiistai 14. maaliskuuta 2017

Ensimmäinen SNY-paketti! / The first secret knitting pal -package!

Eilen sain noutaa paketin postiautomaatista, ja kotona pääsin tutustumaan sen sisältöön. Ensin löytyi kukkanauhaa (sopivaa askarteluun!), servettejä ja kaunis oranssi tiskirätti. Tulee taatusti tarpeeseen ja voisin heittää vanhoja riekaleina olevia rättejä jo kohta pois. :) Sitten se pallo... Oli niin todella ohutta lankaa että ikä ja terveyshän siinä meinasi mennä! Salaisella ystävälläni on varmasti kulunut todella paljon aikaa paketin pakkaukseen.

I fetched my first secret knitting pal package yesterday for the mailbox machine. At home I finally got to open it. First, I found some flower ribbon (suitable for crafts), serviettes, and a beautiful orange dish cloth. This one will definitely end up in use and I could of course throw away some of the worn out ones. :) Then there was the yarn bal... The yarn was so thin that I was about to lose my mind unraveling it! My secret pal has used massive amounts of time packing this package up!


 Eväänä olleet lohileivätkään eivät riittäneet, ja piti ottaa apukädetkin avuksi että pallo avautui. Täytyy nyt kyllä myöntää että vaikka taikapallo on kiva ajatus, niin on se aika pöhköä touhua, ja ehkä seuraavaa kierrosta ajatellen voisin sanoa tulevalle parilleni etten välttämättä välitä niin taikapallosta.

The salmon sandwiches  as a snack were finished way before I unraveled the ball, and I had to ask for extra hands to help me. I have to admit that even though the magic yarn ball idea is nice, it seems a bit silly, and maybe, thinking about the future rounds, I could tell my pal not to send me a magic yarn ball.


Mutta pallosta löytyi mieluisia ylläreitä: pieniä neulomisen apuvälineitä (mihin käytetään lyhyitä sukkapuikkoja? sormikkaisiin? :D ), askartelutavaroita, nenäliinoja (mistä tiesitkin että minulla on aina nuha?!), teetä sekä suklaamunia, jotka suurin osa jo katosi. Kuinka tuskaisaa olikaan nähdä ne suklaamunat siellä pallossa ja keriä keriä mutta ei saa, meinasi usko loppua että ei sitä ikinä saa suklaata. :P

But what nice surprises I found inside the ball: small knitting equipment (how are the short stocking needles used? for gloves?, craft supplies, tissues (how did you guess I always have a runny nose?), tea, and chocolate eggs, most of which are already eaten. It was agonizing to unravel unravel unravel the ball while seeing the chocolates but not getting your hand on them!



Lanka on tuttua, mutta väri ei ehkä ole sellainen, mihin olisin osannut itse tarttua. Tuli langasta mieleen veden värit, ja liukuvärjätyt langat ovat kaikki tosi kauniita. Mielessäni jo kehittelin että tästä langasta saisi tehtyä esim. kesävoisukat, joita olen tehnyt Drops Delightista sekä vihreästä Regian vastaavasta sukkalangasta.

The yarn itself is familiar to me, but the color is not one I would have otherwise picked. The color reminds me of the colors of water, and the space-dyed yarns are all really beautiful. I thought I could knit "kesävoi" -socks with this yarn, I have previously made them from Drops Delight and also this Regia sock yarn but in a dark green shade.

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Askartelutarvikkeita / Craft supplies


Tulin ajatelleeksi että tässä ”uudessa” blogissa ei juurikaan ole mitään kuvia askarteluharrastuksestani, joten asia täytyy korjata. Mennyt viikonloppu oli todellinen askarteluviikonloppu!

Meillä oli korttitalkoot.

I came to think that this ”new” blog doesn’t feature any of my paper craft hobbies, so I need to fix this. The past weekend was a true paper craft weekend!

We had a collective craft project.



Ja sunnuntai-iltana vielä tein kirjekuoria vanhasta Mucha-kalenterista sekä 60-luvun Atlas-kirjasta.

Sunday evening I created some envelopes from an old Mucha-calendar and and old 60s Atlas-book.



Lisäksi koristelin muutaman kirjepaperin valkoisen puolen koristeteipeillä, tarroilla ja atlaksesta leikkaamillani kuvilla.

Additionally, I decorated some white backsides of stationery with decorative tapes, stickers, and pictures cut from the atlas.



Otin myös kuvan nykyisestä teippivarastosta. Pidän enemmän paperisista washi-teipeistä kuin noista muovisista, mutta muovisetkin voi olla kauniita. Tästä taitaa puuttua yksi, joka on leveämpi teippi missä on pystysuunnassa sellaisia piirroshahmoja.

I took a picture of our current stash of decorative tapes. I like the paper washi-tapes more than the plastic ones, although they can be beautiful as well. There’s one tape missing, a wider one that is vertical and has some drawn characters on it.



Eilen kävin kävelyllä, ja yläkerran ikkunassamme istui Peikko hauskasti kehystettynä. Pakkohan siitä oli ottaa kuva! ”Tulethan pian takaisin, ihminen?!”


Yesterday I was going for a walk when I saw Peikko sitting in an upstairs window, framed. I just had to take a picture! “Human, you are coming back soon, right?!”





Mörri osaa hauskuuttaa omanlaisillaan hassuilla asennoilla. :P

Mörri makes me laugh with her funny poses. :P