Sateenkaariperhonen

Sateenkaariperhonen

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Oon mä kyllä aika hyvä suunnistajakin





Tänään ajattelin toissapäivän Mertaranta ja legendat –ohjelman innoittamana kirjoittaa suunnistuksesta, johon puolisoni on minut temmannut mukaan. Tällä viikolla oli ohjelmassa Minna Kaupin päivä, ja siinä on nainen minun makuuni. Olen jo vuosia seurannut hänen uraansa ja ihailen hänen tahdonvoimaansa ja selviytymiskykyään. Minusta ei olisi moiseen mediamyllytykseen tai yksityiselämän tonkimisen aiheuttamasta kurjasta olosta selviytymiseen! Meillä on Minnan kanssa paljon yhteistä… Olemme samanikäisiä, olemme kieltenopettajia ja harrastamme suunnistusta. Minnan sivuja voi käydä katselemassa täältä: http://www.minnakauppi.com/

Today I thought I’d write about orienteering, which I’ve been pulled into by my spouse. The day before yesterday I watched a TV-show called Mertaranta ja legendat (Mertaranta and the legends) where famous Finnish athletes tell about their lives. On this week’s show there was the orienteer Minna Kauppi on the spotlight. I really admire her! I’ve been following her career for years and I admire her will and survival skills. I wouldn’t have what it takes to survive being talked about in the media and having your personal life poked around all the time.  We have some things in common with Minna; we are the same age, we are both language teachers, and orienteering is our hobby. Minna’s page can be viewed here: http://www.minnakauppi.com/





Lisäksi suunnistuksesta kiinnostuneille voisin linkata tähän tuttavani Outin blogin: http://outihytonen.blogspot.fi/ Outin kanssa oltiin samaan aikaan Tarton yliopistolla vaihdossa, ja siellä tutustuttiin.

Another interesting orienteer is a friend of mine, Outi, with whom I was an exchange student in Tartu at the same time. Her blog can be found here: http://outihytonen.blogspot.fi/








Aiemmin en edes tiennyt suunnistuksen olevan urheilulaji, sillä se oli aina ollut tavallinen osa partiotoimintaa. Olen pienestä lähtien harrastanut partiota. Suunnistusta harjoiteltiin aina muutaman kerran vuodessa, ja lisäksi retkikohteissa oli usein suunnistustehtäviä. Retkipaikkoihin piti aina löytää kartan ja kompassin avulla parkkipaikalta tai bussipysäkiltä. En muista, että minulla olisi ollut mitään erityisen negatiivisia tunteita suunnistamista kohtaan kuten joillakin, jotka väittivät ”mä aina kuitenkin eksyn”. Yleensä löysin perille ihan mukiinmenevästi. Sitten isompana opetin itse suunnistustaitoja pienille partiolaisille.

A few years back I didn’t even know orienteering was a competition sport, since it had always been a natural part of scout activities. I’ve been a scout since I was ten. We practiced orienteering a few times per year, and at all the camps we had orienteering tasks. The campsites were reached by the help of a map and a compass from the parking lot or the bus stop. I don’t remember having any negative thoughts about orienteering, like some scouts, who claimed “I always get lost anyway”. Usually I did find my way to the right destination. When I was older, I taught orienteering to younger scouts.





 Suunnistaminen oli sellainen asia, joka vaan kuului partiotoimintaan; taidon avulla löysi minne oli menossa. Vasta kun tutustuin puolisooni tajusin että suunnistaa voi muutenkin kuin partiossa. Kävimme ensimmäisen kerran yhdessä iltarasteilla syksyllä 2009. Siitä se sitten lähti se suunnistusharrastus.

Orienteering to me was something that just belonged to being a scout: with this skill you found the places you were supposed to. When I met my spouse, who took me to my first evening orienteering event in 2009, I started orienteering as a hobby!



Muutama vuosi kävin iltarasteilla satunnaisesti, ja seurasin mukana kilpailuihin huoltojoukkona. Sitten kaveriporukan Venla-joukkueesta puuttuikin joku, ja he soittivat minulle kysyäkseen mukaan. Silloin osallistuin ensimmäistä kertaa Venlojen viestiin. Kokemus oli tosi kiva! Silloin sain mennä lyhimmän osuuden neljästä. Seuraavanakaan vuonna en ollut ajatellut osallistuvani kunnes joku tutun tutun joukkue oli jälleen vajaa, ja taas sitä mentiin. Silloin meidän joukkueesta puuttui toinenkin tyyppi, ja suunnistajapankin kautta sinne eksyi joku varamiehenä Suomeen matkustanut ulkomaalainen, jota ei ilmeisesti haitannut meidän harrastelijamaisuus, kunhan pääsi metsään. Meidän joukkueen tavoitteena oli päästä hyväksytysti maaliin, ja tämä ulkomaalaisvahvistus oli innoissaan kun oli nostanut meidän joukkueen sijoitusta useilla sadoilla sijoilla. :D

A few years I attended orienteering events every now and then, and I tagged along to the competitions, acting as the service team for my spouse. Then a team participating in the Venla-relay was one person short, and a friend of mine called me and asked if I could take part in their team. This was really a great experience! In my first venla-competition I got to go the shortest leg of the relay. The next year I hadn’t thought of participating, but again a friend’s friend’s team was missing an orienteer, and there I went again. That year we were missing another person, so we got one foreigner from the “orienteer bank” to run for us. She was the backup-orienteer for some team from abroad, and she was just happy to be able to take part in the competition, she didn’t mind that our goal was just to get to the finish line. She was really excited that she raised our rank by some two hundred places. :D




Viime vuonna olin ensimmäistä kertaa venloissa ihan suunnitellusti, alusta alkaen joukkueen jäsenenä ilmoittautuneena. Silloin sain osuudekseni ankkuriosuuden, joka oli vielä erityisen pitkä. Yhteislähtö oli jännittävä tapahtuma, ja oli hilkulla että olisimme ehtineet viimeiseen vaihtoon. Kuitenkin vaihto suljettiin kun meidän kolmososuus oli metsässä, ja jouduin jännittäen seisoskelemaan karttani viereen satojen muiden suunnistajien kanssa odottaen lähtölaukausta. Olin ankkuriosuudella kaksi tuntia ja seitsemäntoista minuuttia, mutta maaliin päästiin! Loppusuoralla jaksoin vähän juostakin, vaikka suurimmaksi osaksi menin reitin kävellen. Ystäväni laittoi ehkä kuukausi sitten viestiä venla-joukkueellemme että mennäänkö tänä vuonna samalla porukalla uudestaan. Vastasin että tietenkin! Lappeenranta, here we come!

Last year was the first year I was had actually planned to take part in the Venla-relay from the beginning. I had the last leg of the relay to orienteer, which was exceptionally long. The second start was nerve-wrecking, and it had been close that I wouldn’t have ended up in the second start, but the third participant in our team was still in the forest when the exchange closed. I was standing beside my map before the second start with hundreds of other women waiting for the start. It took me two hours and seventeen minutes to find all the control points on my leg, but we did get to the finish line! I even had some strength to run the last few hundred meters to the finish line, even though I had mostly been walking in the forest. My friend sent our previous team a message about a month ago asking whether we should attend this year’s competition with the same team, and I immediately answered: I’m in! Lappeenranta, here we come!




Olen aina ollut kiinnostunut kartoista, ja minulla on karttojen ja reittien suhteen hyvä kuvamuisti. Yleensä päädyn ulkomaanreissuillakin olemaan se, joka kulkee kartta kädessä ja hoitaa koko porukan oikeaan paikkaan. Haaveena olisi hankkia seinälle valtava maailmankartta, johon voisi merkitä paikat, joissa on käynyt. Suomikin olisi hyödyllinen! Olen kerännyt googlemapsiin sellaista kirpputorikarttaa Suomesta, ja juuri äsken päivittelin sinne Turun kirppareita, sillä huomenna suuntaan yhden yön reissulle Turkuun.

I’ve always been interested in maps, and I have a good picture memory when it comes to maps and routes. When abroad, I am most likely the one with a map in my hand leading the group to wherever they want to go. I would love to buy a huge world map, hang it up on the wall, and tag the places I’ve been to. A map of Finland would be nice, too! I’ve been creating a googlemaps map of second hand stores in Finland, and I just updated it for Turku, since I am going to Turku for a short visit tomorrow.


Nyt kun meillä on auto, on helpompi päästä iltarasteille ja talvella korttelirasteille! Liian harvoin tulee kyllä silti lähdettyä, korttelirastit kun ovat niin aikaisin sunnuntaisin, jolloin olen usein joko muualla tai priorisoin nukkumista.  Kohtahan se varsinainen suunnistuskausi alkaa ja pääkaupunkiseudulla on taas iltarasteja lähes joka iltana. Syksyisin en tykkää enää liikkua metsässä kun kammoan hirvikärpäsiä. Niitä ei kyllä ollut lapsuudessani! Mokoma riesa kyllä.

Now that we have a car, it is easier to get to the orienteering events. Still I realize I don’t attend them as often as I would like, maybe because the events here in the winter are always early on Sunday mornings, when I am often elsewhere or prefer to prioritize sleeping! The orienteering season starts in April, and then there will be more events, nearly every evening here in the capital area. In autumn time, I don’t like to spend time in the forest because of the vicious deer flies. I am sure we didn’t have them in my childhood! They are a nuisance. 


Suunnistus on kyllä mielestäni Minnan myötä tullut tunnetummaksi. Mertaranta ja legendat –ohjelmasta Minnan sanoin: ”Mä toivoisin et mä oisin semmonen esikuva, et tää meidän laji on tosi kova ja siisti laji”. Minulle Minna ainakin on esikuva, sellainen reipashenkinen ja sitkeä ihminen, joka vaikeuksista huolimatta on iloinen ja nauravainen. Kaikki siis suunnistamaan, se on oikeesti kova ja siisti laji. :)

Minna has made orienteering more tangible to the public. In the TV-show Minna said: “I wish I could be a sort of role model for orienteering, that it is a really tough and cool sport”. To me, she is a role model, a woman who is brave and tough, and is always happy and laughs even though faced with difficulties in life. So everyone go try orienteering out, it is a really cool hobby! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti